Siirry pääsisältöön

Nähtävyydet

Ruokolahdella on monia kauniita ja arvokkaita maisema- ja luontonähtävyyksiä, joista tunnetuin lienee suuri Saimaa. 

Ruokolahdella voi myös maistaa palasen Suomen esi- ja kulttuurihistoriaa esimerkiksi Etelä-Karjalan kauneimmaksi valitun kirkonmäen alueella. Sieltä löytyvät mm. kaunis vihreä puukirkko, vanha kellotapuli, Ruokolahtitalo historiallisine puurakennuksineen, kotiseutumuseo, maailman kaikkien aikojen parhaan tarkk’ampuja Simo Häyhän hauta sekä sotien muistomerkit. Ruokolahdella sijaitsee myös 1940-luvulla rakennettu Syyspohjan Salpa-asema.

Suosittuja luontokohteita Ruokolahden alueella ovat eriskummallinen siirtolohkare Kummakivi, huikean pitkä hiekkaranta Huuhanranta - "Saimaan Riviera" sekä Hukkavuoren ja Haukkavuoren retkeilyreitit upeine näkymineen.
 
Erityistä Ruokolahdella on myös Suomen suurin Pumptrack-rata keskustaajaman urheilukentän vieressä. Rata on rakennettu pyöräilijöille, skeittailijoille ja skuuttaajille. Ruokolahden leijonalla Elvillä on patsas torin viereisellä aukiolla ja kaikissa kolmessa Ruokolahden keskustaan johtavissa tienristeyksissä.

Kanavat

Ruokolahden vesistöihin kuuluu kolme kanavaa: Kukonharju, Kutvele ja Käyhkää. Samaan vesistöön kuuluu myös Telataipaleen kanava, joka on Sulkavan puolella.

Lue lisää

Kemppilän Myllykoski

Kemppilän Myllykoski on erityisesti keväällä komea nähtävyys, vaikka itse myllystä on muistona vain sortunut rakennus ja polun varrelta kosken yläjuoksulta löytyvä valettu turbiinipyörä. 

Lue lisää

Haukkavuori

Sarajärven Haukkavuori on Ruokolahden ja koko Etelä-Karjalan korkein paikka. Se kohoaa noin 80 metrin korkeuteen Sarajärven pinnasta. Näkymät ovat huikeat! 

Lue lisää

Kummakivi

Kummakivi on silokallion laella lepäävä, jäätikön kuljettama siirtolohkare. Erikoisen kivestä tekee se, että kosketuspinta-ala alapuoliseen kallioon on hyvin pieni, vain noin 0.5 m2.

Lue lisää

Muistomerkit

Kirkonmäeltä löytyy monia entisajan muistomerkkejä.

Lue lisää

Rakennukset

Moni rakennus on nähnyt aikaa ja on historiallisestikin merkittävä nähtävyys.

Lue lisää

Salpalinja

Salpalinjaa rakennettiin vuosina 1940-41 ja 1944, ja se oli siihen mennessä maamme suurin rakennustyö. Salpalinja ei ennättänyt kuitenkaan valmistua kokonaisuudessaan eikä sitä koskaan käytetty tarkoitukseensa.

Lue lisää

Leijonapatsas

Leijonapatsas